Muuttopuuhissa

Tervetuloa seuraamaan blogia uudenkarheasta osoitteesta http://koristekoirailua.blogspot.com/

Kokeillaan nyt kolmannen kerran vaihtaa blogia.

Tunnustus tunnustuksen perään

Viikonlopulta olisi ensimmäistä kertaa videota seuraamisesta, hirvittävä määrä kuvia ja selostusta tehtävänä, mutta olen siirtänyt ja tulen siirtämään sitä hieman edemmäs. Syyslomalla kirjoitan luultavasti muutaman kilometripostauksen muutamaan kertaan, mutta nyt vielä panttaan juttuja.

Saatiin kuitenkin tunnustushaaste Oivan ja Lukan blogin kirjoittajalta, joten kait se on tänne sitten haasteltava! Tulee vähän eloa tähänkin blogiin.

Tunnuksen saaneen pitää;
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Kiitokset Hannalle tunnustuksesta! Tällaista voi olla mukavakin raapustaa!

Tunnustuksen saavat:
Tassutellen koiranelämää
Kurvailua lenkkipolulla
Oca
Ripaus mustaa valkoisella
Muutama kilo toimintaa
Kastanjan Kingston
ja
Robin ja Leevi
Niitä ei ole täyttä kahdeksaa, mutta annettakoon se nyt tällä kertaa anteeksi!

Satunnaisuudet:

1.  Jos lattialla on vaatteita tai jotain muuta pehmeää (esmes tyyny tippunut), Mokan on pakko mennä sen päälle leikkimään lelun kanssa. Aivan pakko.
2. Mokan mielestä paras vuodenaika on syksy. Siitä on valloittavaa juosta lehtimassojen perässä.
3. Jos en laita kompostiverkkoa olohuoneen sisäänkäynnin eteen kun jätän Mokan yksin, sen on pakko haukkua perään ja se kiljuu myös paljon herkemmin silloin kuullessaan ääniä rapusta. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta uumoilisin sen juontavan juurensa alkuajoista jolloin jonkinasteisesti eroahdistunut yksinoloontottumaton koira söi, nukkui ja oli yksin asuntolahuoneessa kompostiverkosta kyhätyllä alueella. Lopulta se oppi murtautumaan mitä ihmeellisin keinoin pois verkosta (koskaan ei tiettävästi hypännyt, vaikka olisi siihen pystynytkin) ja kotiin jättäessä osaa helposti siirtää kompostiverkon jotta pääsee eteiseen. Silti kompostiaidalla on koiraa selkeästi koiraa hiljentävä vaikutus. Eroahdistuksen tapaisesta päästiin eroon osittain kompostin ja osittain muiden juttujen takia, joista ehkä voisin joskus kirjoittaa postauksen.
4. Mokalla on taipumus käyttää suutaan tervehtiessään vieraita. Se nakertaa toisinaan sormia koska joskus leikin klassista “ota käsi kiinni” -leikkiä ja sallin sen silloin. Tavasta yritetään kovasti päästä eroon, mutta joka kerta kun vieras sallii moisen (koska Mokkis ei missään nimessä pure, ainoastaan lohmoaa suu auki ja sormet päätyvät avonaiseen kitaan) otetaan takapakkia. Harkinnassa on vieraiden ja lepsujen tuttujen tervehtimiskielto kokonaan.
5. Lempiruokaa on koiralta vaikea kysyä, mutta suurimman innostuksen aiheuttaa naudan mahan ja keuhkojen löyhkä tuoksu keittiössä.
6. Seuraavien juoksujen aikaan käydään kosioreissulle ja saattaa olla, että vuodenvaihteen jälkeen talossa vilisee pieniä ruskeita mittelinpentuja.
7. En todellakaan keksi mitään satunnaista kerrottavaksi.
8. Mokka pääsee juoksemaan joka päivä irti asuntolan ja koulun pihalla niin paljon kuin sielu sietää ja aikaa on.

Maaorava tottelee

Viime viikon lauantaina pakattiin lelu laukkuun ja lähdettiin seuraamaan lähistöllä pidettäviä tokokisoja. Sunnuntaina mentiin raveihin istuksimaan. Nyt on keskiviikko enkä ymmärrä miten aika on kulunut näin nopeasti. Sain polvivaivoihini tiistaina fysioterapeutilta kunnolliset ohjeet jalkojen kuntouttamiseksi, mutta uudet ohjeet pakottavat pidättäytymään agiharrastuksen aloittamisestakin kunnes polvet ovat täysin kivuttomat. Agilityn juokseminen aiheuttaisi liikaa kipuilua ja kipuilu aiheuttaisi turhaan muita oireita, joten venytän uuden harrastuksen aloittamista ihan mielelläni kunnes jalat/lonkka on kondiksessa. Kun on vaikeaa niin on vaikeaa. Puoli vuotta sanoi fyssari menevän kunnostuksessa jos teen annettujen ohjeiden mukaan, enkä jätä välistä päiviä.

Note to self: Keskity siihen mitä koira tekee, älä siihen mitä luulet sen tekevän.

Takapakkia ollaan otettu tokoamisissa, mutta toisaalta parannettu kanssa erittäin paljon. Olen nyt viime aikoina keskittynyt tokon suhteen erityisesti “istu-maahan-seiso”-sarjaan ja nykyään maahanmeno on huomattavasti nopeampi (käsiavun häivytys aloitettiin ja sekin alkaa pikkuhiljaa olemaan tarpeeton), kuin myös seisominen lennosta  jos minä seison. Jos en seiso, nousee koira huomattavasti hitaammin (tai tarjoaa pylly ylös-alas -jumppaa) ja nostaa etutassunsa ylös. Luulen senkin olevan peruja niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin siitä, että että odottaessaan lelua Mokka usein nousee “kurre-asentoon” (istuu etutassut ilmassa) tai kokonaan takajaloilleen ja jotenkin se nopea seisominen on saanut aikaan tällaisen pikkuerheen. Ja pylly ylös-alas -jumppa nyt johtuu yhäkin siitä, että palkkasin sen aikoinaan heti kun se reagoi seisomiskäskyyn. Vire tekemisessä on kasvanut huomattavasti kun olen alkanut muuttamaan liikkeitä ja toisinaan säädetään kaikkea ihan muuta mitä kokeessa pitäisi tehdä, mutta jutun juoni onkin nyt sen oikean vireen ylläpitäminen. Jossain vaiheessa Mokan kiinnostus ehti laantua ja sellainenhan ei passaa minulle, joten siitä tuli meidän pääjuttu ja on alkanut nyt pikkuhiljaa tuottaa tulosta. Ollaan myös harjoiteltu entistä enemmän sisätiloissa, kun normaalisti harjoittelu on tapahtunut ulkona, ja hyvin menee. Hyppyä ei olla harjoiteltu ollenkaan sitten toissaviikon.. Mitä sitä hyvää vielä käymään läpi! Kun osaa niin osaa. Lisäksi hyppy on nyt parvekkeella, kun lattiat piti siivota ja se oli tiellä. Että on se vaikea hakea sieltä.

Uusi tavoite on asetettu ja mielenkiinnolla seuraan mitä sen toteuttamisesta tulee. Sen mukaan puolen vuoden päästä liikkeet olisivat kelpoisia ja siitä puolen vuoden päästä olisi ensimmäiset kisat. Saa nähdä, kun tässä on niin Mokalle että minullekin tulossa jos jonkinmoista muuttujaa, mikäli palaset loksahtelee paikoilleen. Niistä lisää tuonnempana!

Kaikki kuvat on Marika V:n ottamia!

Mittelspitzin vapaapäivä

voittoisa tie

Vantaan näyttelyssä Pimu oli jälleen ROP-pentu ja KP tuli. Sunnuntaina on Porvoo vielä pentuluokassa, ja sitten alkaakin virallisempi tie, junnuluokka Seinäjoella 29.10. Kaikki tähän astiset näyttelyt ovat olleet ulkonäyttelyitä ja Pimu on hyvin oppinut koiranäyttelyjen etiketin; kehän ulkopuolella otetaan rauhallisesti ja levätään, kehässä keskitytään handleriin ja ollaan nätisti. Mukana kehässä olen pitänyt namia sekä toisinaan pientä vinkuleluakin, mutta vingun Pimulle heitän vasta kun nauha on saatu käteen ja tuomaria kätelty. Pentueläin seisoo nätisti, mitä nyt pöydällä oli Vantaalla ainakin ihan lytyssä, häntä ja korvat ruohon tasolla, sillä olin pitänyt sitä kauan sylissäni ja koirarukka ehti vaipua jo horrostamaan, kun tuomari pitikin pienen tauon. Arvostelua en nyt tähän liitä, sillä se on ihan liian kaukana, että flunssaisena menisin sen hakemaan, mutta vastapainoksi rivin mittaiselle arvostelulle, tuli nyt koko lappu täyteen kehuja. En kaikesta saanut selvää nopean käsialan takia, mutta pointti oli, että Natasa Blanusa Kroatista piti eläimestä paljon.

Ruusukkeet oli samanlaiset mitä Mokka sai ainoasta pentuluokan näyttäytymisestään, mutta pokaali kullankeltaisine juovineen oli ehdottomasti kaunein tähän mennessä. Pimusta ja Mokasta se oli hyvä juomakupin korvike.

Jännityksellä odotan, mitä ruskeasta eläimestä sanotaan junnuluokassa, sillä vaikka se on lupaava pentu ei se tarkoita, että se pärjäisi virallisissa luokissa. Olihan Mokkakin ROP-pentu ja KP vuosi sitten, mutta tuomari kehtasi Ristiinassa väittää sen olevan H:n arvoinen. Ehkä se kehittyy vielä, ehkä ei. Tosin Pimu on kleinimaisempi mitä Mokka oli 8kuukauden ikäisenä. Alla vertailukohdetta, vaikka Mokka onkin rintamasuunta eteenpäin.

(Kuvasta kiitos Marika V.)

On se kaunis. Isokorvainen maaorava. Joka näyttää nykyään tältä:

Tokoilu sujuu ihan okeisti. Olen ollut kipeänä niin ei olla harjoiteltu pahemmin muuta kuin jotain pientä, mitä voi sisätiloissa harjoittelemaan. Yksi kivoista ja edistyksellisistä jutuista on maahanmeno nopeasti ilman käsiapua. Käskyn kuullessaan mittelspitz vilkaisee “o’rly?”-henkeen ja lipaisee huuliaan että mitä tässä nyt pitikään tehdä kun lelukäsi ei hievahdakaan. Mutta ollaan voitolla. Nyt mitteli tarjoaa heti tassun teatraalista eteenpäin ojentamista maahanmenon yhteydessä. Plus se osaa pyöriä ympyrää. Niinku pyynnöstäkin. Ja peruuttaa. Sen se on kyllä osannut jo jonkun aikaa, mutta nyt sekin reaktionopeus kasvaa. Käsiavut on ehkä vaikein häivytettävä ikinä, kun luontaisesti alkaa aina huitomaan.

immuniteetti kaipaa karaistusta

Pitäisi joskus ymmärtää, että on yksinkertaisesti väärin lähteä illalla sateen jälkeen koiran kanssa juoksemaan pellolle balleriinojen kanssa ilman sukkia. Monta iltaa peräkkäin. Väkisinkin siinä kipeytyy niin, ettei varmasti sinä suunniteltuna treenipäivänä pääse tekemään mitään. Ja onhan se sitten silti pakko käydä kokeilemassa, että onko se koira oikeasti niin hyvä miltä vaikutti. No eihän se ollut, kun ei lelua ollut mukana. Oli vain käpyjä ja nameja.

Ensi viikolla tehdään kaverin kanssa hyppyeste ja yritän patistaa sen kuvamaan. Silloin otan kyllä Mokan treenilelun mukaan, toisinkuin tänään.

Päivitin tapahtumalistaa ja kyllähän siitä aika pitkä tuli. Tänään pitää keskittyä juomaan teetä ja tervehtymään, jotten huomenna näyttelyssä yski itseäni ulos kehästä tai mitään muuta yhtä tyhmää.

Tilanneraportti mahdollisimman totuudenmukaisesti

Luoksepäästävyyttä ei olla harjoiteltu ollenkaan. Päätin, etten panosta tähän kohtaan ollenkaan ennen kuin perusasento on varmasti kunnossa ja sen jälkeen siirryn siihen, että silitän koiraa perusasennossa. Nyt se perusasento on 80% kunnossa ja tarvitsisin enää lauman koehenkilöitä kumartelemaan koiraan ja ottamaan kärsivällisesti vastaan kaikki onnenloikat. Jälkiviisaus tietysti kukoistaa, olisin voinut aloittaa tämän pohjustamisen vaikka heti kun koira tuli, mutta en usko että luoksepäästävyydestä muodostuu suurinta ongelmaa. Pitää valjastaa joku päivä ihminen apuriksi ja aloittaa. Suunnitelmanpoikanen on jo.
Paikkamakuu oli talvella ainakin (makaamisen korvautuessa seisomisella kylmän maan takia) yhden koiran kanssa hallussa. Pitäisi saada niitä muita koiria tähän, mutta luulen ettei tämäkään ole meidän tokouran kaatava kortti. Muiden koirien ohitukset irti sujuu nimittäin mainiosti, kun Mokka on käskyn alla. Kun se ei ole, se ohittaa muut koirat hyvin ellei toinen koira ole aggressiivinen.
Seuraaminen kytkettynä on yksi myös, mitä ei olla harjoiteltu kuin muutaman hassun kerran. Miksi pitää koira kiinni, kun voi päästää pois hihnasta? En usko että hihnaseuruu on sen erilaisempi kuin mitä ilman hihnaa, mutta lupaan itselleni ottaa hihnaseuruutkin kokeilun alle.
Seuraaminen vapaana on ehdottomasti eniten harjoiteltu, eniten mietityttänyt ja tällä hetkellä about täydellisin liikkeistä. Perusasennon hakeminen nopea ja määrätietoinen – mitä nyt määrätietoinen mittelspiz äsken pyöräytti takalistonsa kenkien päälle kerran -, mutta on vaara, että koira jää liian eteen tai taakse. Vire on kiva, seuruussa tuijottaa tiiviisti kättä, ei jätätä (paitsi kun olen tehnyt mokan ja treenannut vaikka oravaa on kiinnostaneet muut jutut) tai edistä. Perusasentoon pysähtyminen on parantunut huomattavasti vaikkapa kesäisestä, nykyään Mokan reaktio on paljon nopeampi. Käännökset näyttää minun silmään kivoilta, mutta en olekaan katsomassa ulkopuolisen silmin. Harjoiteltava, mutta todella hyvällä mallilla.
Liikkeestä maahanmeno harjoiteltu muutaman kerran matkan varrella käsiavulla ja omalla hidastuksella. Pitää vahvistaa, mutta kivalla mallilla. Tänään sekä liikkeestä maahanmenosta että seisomisesta sai muutamalla harjoituksella poistettua perusasennon ennakoimiset! On se kiva.
Luoksetuloon ei kommentteja. Omaa laiskuuttani päätin lennosta aikoja sitten, etten jaksa alkaa korjaamaan koiran ennakointia eteenistumisesta sivullemenoksi. Se tulee sivulle ja piste. Täydellinen, kun ei hyppää innoissaan vasten kättä ja käänny lennossa perusasentoon. En kyllä ymmärrä, miten ihmeessä saisin sen joskus mukamas pysähtymään mittansa sisällä (vai miten se meni) kun se tulee kuin tykin suusta. Oletan, että kun seuraavaa listan liikettä/pysähtymistä harjoitellaan, tulee Mokallekin seinään stoppaaminen tutuksi ja tulevat vaikeudetkin helpottaa. Ikäänkuin me joskus muka ylempiin luokkiin mentäisi.
Liikkeestä seisominen on se, mihin äsken viittasin. Ollaan harjoiteltu satunnaisesti silloin tällöin, ja kyllähän se pysähtyy. Tänään stoppasi hyvin, kun hidastin käskyttäessä. Vaikuttaa kivalta.
Hyppy. Lol. Mihin muka jotain hyppyä tarvitaan. Oravat pärjää ilmankin. (ts. ei olla aloitettukaan)

Kyllähän se näyttää kivalta. Ajattelin mennä tuonne toiselle hiekkakentälle harjoittelemaan, kun nykyiset pururata/matalaksi ajettu niitty -olosuhteet eivät ole ne ihanteellisimmat. Suunnitelmissa olisi siis alkaa valjastamaan enemmänkin apureita videoimaan/luoksepäästämään ja yleisesti vaan kommentoimaan. Tavoitteena Mokan kanssa tosiaan olisi se kaukainen Tk1 -tulos ja ehkä pari kertaa muuten vaan avoimessa. Jos ylitettäisi itsemme niin se Tk2:kin olisi kiva. Kaukokäskyjä ollaan jo harkattu ihan huvin vuoksi (ja tietysti varmuuden vuoksi) ja ne nyt toimii niin kuin avoimessa luokassa pitäisikin. Paitsi sopii huomioida, että maahanmenossa käsiavusta tulee kehoapu, kun sitä nopeutta edelleen vahvistetaan koko ajan. Noutamisen perusteita ollaan käyty läpi ja nyt Mokka kykenee istumaan keppi suussaan viisi sekuntia ilman että lähtee juoksemaan sen kanssa hulluna tai sylkäisee pois heti “istu” käskyn kuultuaan. Se on edistystä! Ajattelin että kaukokäskyt ja noutamisen pikkuhiljaa opettelua otetaan jo nyt vaihtelun vuoksi, jottei sitä samaa vanhaa tarvitsisi joka kerta toistella. Voittajaluokka on sitten ihan omaa luokkaansa, eikä edes tähdätä sinne. Olisihan se hauskaa, mutta näillä näkymin Tk2 on se ultimaalinen tavoite, jonka jälkeen voidaan eläköityä ja pistää pitsinnypläyskurssi kokoon. Tai sitten siirtyä uuteen lajiin, jos tässä matkalla ei ehditä.

Hyppy on yhä ultimaalinen este, kun sellaista ei ole omasta takaa. Kyhäilen varmaan joku päivä jonkun oikein kivan viritemän, jonka kanssa voidaan aloittaa harjoittelu. Sillä ei kuitenkaan ole vielä kiirettä, onhan meillä tätä treenattavaa. Oikeaan suuntaan ollaan koko ajan menossa, enkä voisi olla enempää ylpeä siitä kun Mokan vireongelmat tuntuvat olevan kokonaan historiaa. Ja jos vire ei ole kunnossa, ei treenauksessakaan ole mitään mieltä.

Ehkä sekin vaikutti, että tänään Pimukin oli mukana harjoittelemassa ravia ja seisomista entistä varmemmaksi (näyttelykoiran hurja koulutus. no ei, kyllä me oikeasti tehtiin muutakin kuin käveltiin viisi metriä, pysähdyttiin nättiin asentoon ja mentiin takaisin) ja kun Mokka oli tauolla oli se kutakuinkin närkästynyt ja teki asiat tuplaten hienommin kuin ennen. Pimu taas teki niinkuin tähänkin asti: kivasti.

P.s.

Tätä mieltä Mokka on valokuvaamisesta. Huomatkaa vasta niin viattoman naiivin Pimun mitäänymmärtämön ilme. Mokka sentään tajuaa valokuvauksen idean: ei saa näyttää mitenkään normaalilta. Kyllä se Pimukin vielä joku päivä oppii!